NAMIKA JA FC LAPA YHTEISTYÖHÖN! KAUPUNKIOSATOIMINTAA 7-9 -VUOTIAILLE

Namika ja Fc LaPa järjestävät uudenlaisen mahdollisuuden harrastaa lähellä kotia! Kaupunginosatoiminta alkaa toukokuussa 2018 ja on tarkoitettu kaikille 7-9 -vuotiaille pojille ja tytöille. Namika ja LaPa haluavat kannustaa lapsia ja nuoria harrastamaan monipuolisesti, ja ilman että kustannukset nousevat suuriksi tai harjoitukset menevät päällekkäin.

Kesäkausi alkaa toukokuun alusta, ja se kestää elokuun loppuun asti. Toukokuussa futista harjoitellaan neljällä alueella, ja sen lisäksi maanantaisin järjestetään yhteiset jalkallo ja koripallo harjoitukset neljällä alueella. Ajat ja paikat varmistuvat, kun Liikuntatoimi jakaa kesävuorot.

Talven toimintakausi alkaa syyskuun alusta ja  päättyy huhtikuun loppuun. Tällöin harjoitellaan koripalloa kerran viikossa kolmella alueella: Kesämäen koululla, Sammonlahden liikuntahallissa tai Lappeen koululla ja Lauritsalan koululla tai Pontuksen koululla. Jalkapalloa harjoitellaan myös kolmella alueella: Kesämäen-, Lappeen ja Lauritsalan kouluilla. Koriksessa ensin on vuoro Tenava -ikäisille (5-7- vuotiaille), ja sen jälkeen mikro-ikäisille (8-9 -vuotiaille). Vuorot varmistuvat, kun liikuntatoimi jakaa talvivuorot.

Talven ryhmistä halukkaat voivat pelata Kaakkoisen alueen Supermikro -sarjaa (5-7.v) tai alueen Mikro -sarjaa (8-9.v). Pelaajat, jotka osallistuvat myös korttelipeleihin ei ole erillisiä harjoituksia vaan yhteiset Kaupunginosa-harjoitukset. Kaikilla on mahdollisuus osallistua Korttelipeleihin. Nykyisillä mikropojilla on mahdollisuus halutessaan harjoitella, kuten tähänkin  asti, lisätietoja asiasta saa valmentajilta tai Namikan toimistolta.

Osallistumismaksu touko-elokuulta on 60 €, ja syys-huhtikuulta 60€. Osallistumismaksu sisältää mahdollisuuden osallistua alueen kaikkiin jalkapallo- ja koripalloharjoituksiin. Osallistuminen on myös mahdollista pelkästään kesällä tai talvella.

NAMIKAN MINIT KAAKKOISEN ALUEEN II-DIVARIN MESTAREITA

Sunnuntaina pelattiin Kaakkoisen aluesarjan (II-div.) Final Four turnaus Myllymäen koululla. Namikan ensimmäiseen otteluun vastaan asettui KTP White. Namika oli kuluvalla kaudella otellut kolme kertaa KTP:tä vastaan; syyspuolella kaksi ottelua päättyi KTP:n niukkoihin voittoihin ja kevätpuolen ottelun vei taas Namika nimiinsä.

Ottelu alkoi Namikan kovalla rynnistyksellä, tilanne ensimmäisen jakson jälkeen oli 21-8. Toisella jaksolla Namika jatkoi piste-eron kasvattamista, mutta KTP:n #30 piti onnistuneilla kaukoheitoilla omaa joukkuettaan pelissä mukana. Tauolle lähdettiin lukemissa 35-16.

Toiselle puoliajalle Namika tuli peliin jälleen kovalla rynnistyksellä tehden jaksolla 26 pistettä, KTP:n 10 pistettä vastaan. Samoissa merkeissä jatkettiin viimeisellekin jaksolle. Ottelu päättyi Namikalle 77-30.

Loppuottelusta muodostui näin paikallisvääntö Seals Basket vs. Namika Lappeenranta. Ottelu alkoi Namikalta varsin hermostuneissa merkeissä. Aikalisä otettiin jakson alkuun ja kerrattiin pelaajille pelaamisen perusperiaatteet. Peli selkeni selvästi ja pistepussi alkoi karttumaan. Jakso Namikalle 22-12. Toisella jaksolla Namikalla säilyi hyvä ote pelaamisesta ja tauolle lähdettiin lukemista 20-38.

Kolmas jakso oli tiukkaa vääntöä ottelun voitosta ja aikalisä tarvittiin jakson puoliväliin. Jakso Sealsille 8-6. Viimeiselle jaksolle lähdettiin siis 16 pisteen erolla. Jakson alkuun Seals teki nopeasti kolme koria kuroen eron kymmeneen pisteeseen. Aikalisän sijaan haettiin vaihdoilla rytminvaihtoa omaan pelaamiseen. Tämä tuntuikin purevan, viimeinen jakso Namikalle 14-12, ja koko ottelu luvuin 58-40.

Onnittelut pojille hienosta kevätkaudesta! Seuraava tähtäin on jo parin viikon päästä pelattavassa Vapputurnauksessa, SimaBasketissa!

17 AVAINTA ASENTEESEEN -koulutus, 14.-15.4 Monarilla

Namika Lappeenranta ja Catz Juniorit järjestävät yhteisen koulutuksen 14.-15.4, jonka teemana on 17 AVAINTA ASENTEESEEN. Koulutuksen tarkoitus on perehtyä asioihin, jotka liittyvät motivaation tuntemiseen sekä tavoitteiden saavuttamiseen. Koulutus on räätälöity seuratyöskentelyn ihmeellisen maailmaan, jossa ylä- ja alamäet ovat arkipäivää. Sekä pohditaan keinoja, joilla motivaatio seuratyöhön pysyy ja miten seuratoimintaa pystytään kehittämään heikoimmillakin hetkillä. Koulutuksessa ei anneta valmiita vastauksia, vaan keskitytään työkaluihin, miten tavoitteet saavutetaan.

Koulutuksen tulee pitämään Erkki Anttila Helsingistä (Edutainment ry). Hänellä on pitkä kokemus isojen työyhteisöiden kouluttamisesta niin kotimaassa kuin ulkomailla. Koulutus on maksullinen, mutta Namika ja Catz juniorit maksavat omien toimijoidensa koulutusmaksut. Paikkana toimii Lappeenrannan Monari.

Koulutus kestää lauantaina noin 6-7h, ja sunnuntaina 4-5h. Koulutus vaatii molempien päivien läsnäolon. Tarkempi aikataulu selviää lähempänä, ja ilmestyy seurojen nettisivuille. Sitovat ilmoittautumiset koulutukseen 23.3 mennessä osoitteeseen Antti.Avelin@lrnmky.fi. Toivomme kaikkien päävalmentajien, muiden valmentajien, joukkueenjohtajien, rahastonhoitajien, hallituksen jäsenten ja muiden seuratyössä olevien osallistuvan koulutukseen, jotta yhteiset työkalut mielekkääseen seuratyöskentelyyn ovat kaikkien käytettävissä.

MIKROPOJAT TURNAUKSISSA

Namikan mikrot osallistuvat kevään aika Kaakkois-Suomen alueen II-divarin peleihin. Takana on kaksi turnausta ja neljä peliä. Vaikka voittotili on vielä avaamatta, jokainen poika on saanut onnistumisia peleissä ja peli kehittyy koko ajan. Iloinen tekemisen meninki ja kova yrittäminen vievät myös henkilökohtaista osaamista eteenpäin.

Pelit jatkuvat maaliskuussa Lahdessa. Huhtikuussa edessä on paikallistaisto Seals Basketin joukkueita vastaan.

MIKROPOIKIEN KOTITURNAUS

Namikan mikropojat aloittavat II divarin kevätsarjan huomenna lauantaina 3.2.2018 Myllymäen koululla, jolloin vieraita saapuu Lahdesta ja Kotkasta.

Ottelut pelataan seuraavasti:
klo 10:00 Lappeenrannan NMKY – KTP
klo 11:30 Lahti Basketball Juniorit – Karhulan veikot red
klo 13:00 KTP – Lahti Basketball Juniorit
klo 14:30 Karhulan veikot red – Lappeenrannan NMKY

Tervetuloa kannustamaan ja nauttimaan kanttiinin tarjoilusta!

B-POIKIEN TUPLAVIIKONLOPPU OLI ONNISTUNUT

B-poikien tuplakotipeliviikonloppu alkoi tiukalla väännöllä Uudenkaupungin ja Kauhajoen yhdistelmäjoukkuetta KarhuHaita vastaan. Ottelun alku oli tasaista sähläämistä molempien joukkueiden osalta. Pikkuhiljaa Namika sai kuitenkin juonesta paremmin kiinni. 8-7 tilanteessa Namika otti kuskin paikan ja ensimmäinen jakso paketoitiin lukemin 20-11. Toisella neljänneksellä johto oli jo 15 pisteessä, mutta jakson viimeiset kome minuuttia meni KarhuHaille 0-11.

 Namikalla on kuluneella kaudella ollut synkkiä kolmansia jaksoja, mutta nyt kentällä nähtiin päättäväinen joukkue, joka vei kolmannen jakson 23-17. Päätösjaksolla tarjottiin katsojille jännitystä enemmän kuin tarpeeksi. Kun pelikellossa oli aikaa 1:20, oli kotijoukkueen johto vakuuttavat 12 pistettä. Pelihän ei ole ohi ennen kuin ”fat lady sings”… Ajassa 39:59,7 oltiin sitten 75-73 tilanteessa ja yhdellä onnistuneella vaparilla ja taktisella ohiheitolla päädyttiin loppulukemiin 76-73.

 Sunnuntaina vastaan asettui BC Sisu Porista. Ottelun alku oli tasaisen huonoa peliä kummaltakin joukkueelta. Namikan kahdeksan pisteen johto kaventui ennen taukoa viiteen ja toisen neljänneksen alkupuolella porilaiset käväisivät vielä pari kertaa pisteen johdossa. 25-26 tilanteessa Namika otti seuraavat minuutit 15-2, eikä Sisu enää siitä toipunut. Toisella puoliajalla laajalla rotaatiolla pelannut Namika kasvatti johtoaan tasaisesti ja lopun kolmostykityksellä päätösluvuiksi 96-61. Namikan voittoputki venyi kolmen ottelun mittaiseksi.

Seuraavaksi vuorossa vieraspelikiertue Nokia-Kauhajoki 10.-11.2.

NAMIKAN MINIT ALOITTIVAT KEVÄT KIERROKSEN HEINOLASSA

Namikan Minit aloittivat lauantaina aluesarjan kevätkauden kahdella ottelulla Heinolassa. Ensimmäiseen otteluun asettui vastaan Heinolan YMCA, joka pelasi syyssarjan I divisioonan puolella. Odotettavissa oli siis kovatasoinen vastus. Ottelu sujuikin tasaisissa merkeissä. Heinolasta erottui takamies, joka viimeisteli alta tehokkaasti ja kaukoheitotkin upposivat hyvällä prosentilla. Namikan syöttöpeli oli pitkän pelitauon vuoksi hieman jäässä, joten voittoon riittäneet pisteet saatiin aikaiseksi korille ajoilla ja vapaaheittoviivalta. Namikalle voitto pistein 54-51.

Toiseen otteluun vastaan asettui Kouvot Black, joka kohdattiin syyskaudella kertaalleen. Namika aloitti ottelun vahvalla puolustuspelaamisella, joten ensimmäisen jakson jälkeen tilanne oli 17-2. Ottelun edetessä Kouvot pääsi paremmin peliin mukaan mutta hyökkäykseen panostaminen näkyi vastaavasti aukkoina puolustuksessa. Viimeiselle neljännekselle Namika pelasi palloa korin alle, mistä sentteri viimeisteli hyvällä prosentilla. Ottelu Namikalle 61-39.

Pelit jatkuvat 11.2 Joensuussa, missä kohdataan Mikkeli ja paikallinen Kataja. Sitä ennen treenataan vielä uusia kuvioita.